sunnuntai 10. elokuuta 2025

Mattokassi

 ...4 neulaa ja yksi huoltotoimenpide myöhemmin...

Tein Ikean ohuehkosta matosta itselleni kassin.
Tämä on hyvin helppo malli.
Maton pitkistä sivuista leikkasin 12 cm leveät kaitaleet sangoiksi molemmin puolin kassia.
Ensin siis taitoin maton 6 cm kohdalta (tasona 12 cm). Ompelin kiinni. Sitten ompelin taitoksen ulkopuolelta paininjalan verran sauman lyhyellä tikillä ja leikkasin näiden kahden sauman välistä hihnan irti matto-osasta. Ja tämän tein  molemmista reunoista maton pitkiltä sivuilta.
Ompelin sangat siis kaksinkertaisiksi, mutten lähtenyt kääntämään, sen verran tuhtia tuo matto kuitenkin on.
Olisihan tuon sauman voinut taitella hihnan alle... jälkiviisaus...

Miksi tässä järjestyksessä? Olettamukseni on, että jos olisin ensin leikannut olkahihnat irti, olisi reunat todennäköisemmin purkautuneet melkoisen verran, koska kyseessä kuitenkin ohuehko löysäkuteinen matto.

Jääneestä palasta sivusaumat ompelin yhteen, käänsin kassin ja yläreunan hapsut taitoin ulkopuolelle koristeeksi.
Olkahihnat ompelin yläreunasta kahdesta kohdasta kiinni.




Minä olen melko yksivärinen ihminen... 
Siksi en kiirehtinyt tähän mitään kuviointia.
Se tarvitsee tarkan harkinnan, ehkä vuoden tai kaksi 😊,
mutta kätköistäni löytyy kyllä kirjottuja tilkkuja, sellaisesta voisi vaikka tehdä taskun koristamaan tuota etupuolta... sitten joskus, kun nyt annan asialle aikaa...







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mattokassi

 ...4 neulaa ja yksi huoltotoimenpide myöhemmin... Tein Ikean ohuehkosta matosta itselleni kassin. Tämä on hyvin helppo malli. Maton pitkist...