Opiskeluni ohjaustoiminnan artesaaniksi alkoi todenteolla syyskuussa 2022. Suurin osa kursseista suoritetaan etänä itsenäisesti, mutta mukaan mahtuu 6 lähipäivää Tampereella SYOn tiloissa Nekalassa.
Ensimmäinen tällainen lähipäivä oli 30.9.2022. Kurssin aihe oli Askartelu ja kiertotalous. Kurssiin sisältyi ensin ennakkotehtävä. Tehtävänä oli suunnitella 3-osainen säilytysratkaisu kotiin. Piirtää siitä suunnitelma ja pohtia mitä tarvikkeita tarvitsen ja rakentaa kuvakollaasi aiheesta.
Minä päätin ottaa kierrätyskäyttöön vanhoja farkkuja ja yhden vanhan ja jo vähän kärsineen korkkipohjaisen ilmoitustaulun. Maalasin ilmoitustaulun kehyksen kalkkimaalilla. Pohjaksi löysin jostain edellisistä puuhasteluista jäänyttä melko paksua ekohuopaa. Siihen ompelin 4 farkkutaskua. Korkkiosan yläreunaan kiinnitin tarranauhaa. Ompelin pari pientä vetoketjullista pussukkaa, joiden taakse laitoin tarranauhan vastakappaletta.
Alareunaan pari koukkua ja farkunlahkeista lieriön malliset pussit roikkumaan. Tein siis tällaisen 3in1-säilytysratkaisun.
Pikkupusseihin laitoin silmukkamerkkejä ja silikonistopparit. Taskut jotka jätin yläreunasta ompelematta taustakankaaseen (sai siis kaksi taskua yhdestä), saivat säilytettäväkseen sukkapuikkoja ja alareunassa roikkuvat pussit sisältävät kaikenlaista muuta neulomiseen liittyvää tarpeellista tarpeistoa.
Lähipäivän aikana siis ensin teimme kaavat näihin suunnittelemiimme säilytysratkaisuihin ja sitten ompelimme ne kaavojemme mukaan. Käytössä oli koulun teollisuusompelukoneet.
Yhteenvetotehtävä kotona oli tehdä kirjallinen ohje piirtämiimme kaavoihin.
Tämä kurssi oli melkoisen mielenkiintoinen. Ekakertaa tein itse kaavoja ja niihin vielä kirjallista piirto-ohjetta, varmaan toinen kerta kun ompelin kaavoista ja koskaan en ennen ollut käyttänyt myöskään teollisuuskonetta. Olin itse oikein tyytyväinen lopputulokseen. Kyllä opiskelu osaakin olla inspiroivaa!
Siihen nähden että olen ompelijana vielä melko aloittelija, niin aikamoisen kasan tykötarpeita olen onnistunut haalimaan vuosien saatossa, mukana vain osa niistä ja silti kassit täynnä tarvikkeita!